Jaana Sipponen – Yhteiskunnan muuttuminen näkyy myyntineuvottelijan työssä

Tässä Hoas opiskelijaelämän sydämessä -artikkelisarjassa Hoasin vaikuttajat vuosien varrelta kertovat säätiön vaiheista vuodesta 1969 nykypäivään.

Myyntineuvottelija Jaana Sipposen lähes neljäkymmenvuotinen työrupeama Hoasissa kertoo omalla tavallaan ajan ja elämäntapojen muutoksesta sekä säätiön matkasta isoksi toimijaksi ja vaikuttajaksi.

Jaana Sipponen löysi tiedon Hoasin tarjoamista työpaikoista Porvoon kauppaoppilaitoksen ilmoitustaululta. Toiveena oli osastosihteerin paikka, mutta hänet valittiin asuntosihteeriksi kesäkuussa 1989. Paavo Jauhiainen oli juuri jäänyt eläkkeelle, ja säätiön toimitusjohtajan puikkoihin oli tarttunut Jorma Vanhanen.

– Pääsin kuitenkin osastosihteerin tehtävään myöhemmin, mutta tein sitä lopulta vain puoli vuotta. Vanhanen oli palkattu saneeraamaan Hoas, ja sen myötä osastojen johtajat ja heidän sihteerinsä tehtävät lakkautettiin. Palasin takaisin asuntosihteeriksi. Siitä saakka olen toiminut asuntojen vuokraukseen liittyvissä tehtävissä, josta työstä tykkään todella paljon. Luen hakemuksista rivien välitkin etsien tietoa, jonka avulla löydän hakijalle sopivan asunnon. Ja joka kerran, kun painan enteriä lähettäen asukkaalle tiedon asunnon saamisesta, ajattelen että tulikohan hakija nyt iloiseksi, kertoo Sipponen.

Alkuaikoina työhön liittyi paljon paperihommia, sillä vaikka Hoas oli kiinteistöalan edelläkävijä atk-järjestelmien kehittämisessä, vuokrauksessa vain asuntojen tarjonta toimi tuolloin sähköisesti. Hakemukset tehtiin paperille, samoin irtisanomisilmoitukset, jotka jätettiin talojen kiinteistöhuoltajien postilaatikkoon, josta ne kulkeutuivat kerran kuussa asukassihteereille. Asumisoikeuden tarkastus tehtiin aina tammikuussa.

– Jos ei enää opiskellut, asukas irtisanottiin, jotta saatiin vapaita asuntoja syksyksi. Käytännössä se tarkoitti, että me asuntosihteerit kävimme helmikuussa pareittain viemässä irtisanomisilmoituksia asukkaille, koska ne piti toimittaa todisteellisesti. Sormet kohmeessa soiteltiin asuntojen ovilla. Muistan, kun kerran vietiin poikasoluun ilmoitusta, ovelle ilmestyi tyttö ja poika lakanaan kääriytyneenä. Me ihmettelimme, että eikö se tyttö olisi voinut jäädä sänkyyn odottamaan, naurahtaa Sipponen.

Toiselle kollegaparille kävi puolestaan kerran niin, että ulos tullessaan he saivat peräänsä asukkaan heittämän kumisaappaan. Irtisanomisilmoitus oli raskas paikka asukkaalle, sillä 90-luvun alussa pääkaupunkiseudulla ei ollut riittävästi vuokra-asuntoja tarjolla sen paremmin opiskelijoille kuin muillekaan asunnon tarvitsijoille.

– Ihmiset hätääntyivät ovella, kun kuulivat irtisanomisesta, vaikka kuinka selitimme, että irtisanomisaikaa on kuusi kuukautta, muistelee Sipponen.

Asuntosihteerin työhön kuului joskus myös merkillisten tehtävien hoitaminen.

– Kerran yksi puurivitalokiinteistön asukas soitti hädissään kertoen, että alakerran keittiössä on deeku. Neuvoimme häntä olemaan poliisiin yhteydessä, jos deeku häiritsee, mutta asukas vaan toisti, että ei kun se on siellä keittiössä. Lopulta selvisi, että kyse ei ollut häiriköivästä alkoholistista vaan asukkaan lemmikistä, degu-jyrsijästä, joka oli sujahtanut keittiön väljien viemärivetojen kautta alakertaan. Soitimme huollon paikalle, ja niin lemmikki saatiin turvallisesti omistajalleen.

Sipponen aloitti työuransa Pasilan toimistolla, jossa yhteiset ruokahetket hitsasivat porukkaan yhteen.

– Kun meillä oli oma ruokala Pasilassa, ja pakko maksaa ruokarahaa, nautimme aina yhdessä aamiaisen, lounaan ja iltapäiväkahvin. Kun samojen ihmisten kanssa kokoontui joka työpäivä pöydän ääreen ja rupatteli yksityiselämän kuulumisia, oppi tuntemaan koko työyhteisön paremmin. Tuli tunne kuin oltais oltu perhettä, kertoo Sipponen.

Hoas muutti vuonna 2000 Kamppiin, mutta Sipponen ei sinne siirtynyt, vaan lähti hoitamaan Viikin aluetoimistoon asuntosihteerin töitä. Säätiö oli perustanut ensimmäisen aluetoimistonsa Koivukylään rauhoittamaan lamavuosien jäljiltä levottomaksi muuttunutta aluetta, ja hyvien kokemusten myötä aluetoimistot perustettiin myös Leppävaaraan, Kannelmäkeen ja Viikkiin.

– Olin kymmenen vuotta Viikissä yksin töissä. Se oli mukava rupeama, kun sain hoitaa asukkaiden asioita vuokrasopimuksen allekirjoittamisesta asumisen aikaisiin tarpeisiin ja lopuksi vielä irtisanoutumiseen liittyvät asiat. Oli pakko oppia päättämään itsenäisesti asioista, ja koin talot ja asukkaat omikseni, kertoo Sipponen.

Aluetoimistojen lakkauttamisen jälkeen Sipponen siirtyi huoltopalveluiden kautta takaisin asumispalveluihin hoitamaan asuntojen vuokrausta myyntineuvottelijana. Joka vaiheessa hän on kokenut voivansa tehdä työtä, josta pitää.

– Meillä on ollut aina kiva porukka töissä. Hoas myös panostaa henkilöstön hyvinvointiin, mikä on tärkeä asia. Myös etätyö antaa nykyisin joustoa oman työn suunnitteluun. Voimme tehdä kahdeksan päivää kuussa etätöitä, perustelee Sipponen viihtymistään säätiössä.

Hoasilla on edelleen toiminnassa myös huvitoimikunta, jolla on oma budjetti käytössään erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Pikkujoulut on aina vuoden odotettu päätapahtuma, joka on sekin huvitoimikunnan järjestämä.

Sipposen työuran alkuaikoina asukkaat lähtivät toimistolta puhelinluettelon karttasivun kädessä etsimään uutta kotiaan. Muita vaateita ei ollut kuin että katto piti saada pään päälle. Jos yksiötä kaipasi, sitä sai odotella rauhassa, ja tyytyä siihen, ettei sitä suinkaan löytynyt läheltä opinahjoa.

Tänä päivänä hakijat laittavat sähköisiin hakemuksiin tarkkoja toiveita asuntotyypistä, asunnon varustelutasosta ja sijainnista. Ihmiset kyselevät, mihin ilmansuuntaan ikkunat ovat ja mikä on huonekorkeus.

– Hoasin on ollut pakko muuttua asukkaiden tarpeiden muuttuessa, ja muun vuokra-asuntotarjonnan lisääntyessä. Asukkaiden näkökulmasta katsottuna olisimme varmasti vikkelämminkin voineet muuttua, pohtii Sipponen.

Esimerkiksi yksiöiden kysyntä on ollut jo pitkään erittäin suurta, mutta vanhaa asuntokantaa ei noin vain muuteta. Soluasuntoja on kuitenkin muutettu perheasunnoiksi, ja yksiöitä rakennettu runsaasti uusiin taloihin.

– Yhteiskunta on muuttunut koko ajan yksilökeskeisempään suuntaan. Ihmiset haluavat päättää omista asioistaan, eikä soluun muuttaminen ventovieraiden kanssa tunnu enää sopivalta, kertoo Sipponen.

Myöskään asumistuen muutos opintotuen asumislisäksi ja tuen raju leikkaaminen elokuussa 2025 ei näy soluasumisen kysynnän kasvuna.

– Hakijoiden kriteerit eivät tule laskemaan, arvioi Sipponen asukkaiden tarpeita tulevaisuudessa, vaikka arveleekin, että kaikki hakijat eivät ihan vielä ole tajunneet taloudellisten realiteettien merkitystä.

Hoasin roolia asuntomarkkinoilla Sipponen pitää elintärkeänä opiskelijoiden kannalta siitäkin huolimatta, että markkinoilla on nykyään paljon muitakin asunnontarjoajia.

– On hyvä asia, että samassa elämänvaiheessa olevat ihmiset asuvat samassa talossa. Silloin on vertaistukea saatavilla jatkuvasti. Tarjoamme taloissamme paljon muutakin kuin vain kodin. Varsinkin uudemmissa taloissa on runsaasti yhteistiloja, jotka helpottavat asukkaiden kohtaamisia, ja asukastoimintabudjetin myötä asukkaat voivat järjestää yhteisiä tilaisuuksia taloissa. Muualta muuttavan ihmisen on helppo löytää vertaistukea talossamme verrattuna siihen, että hän asuisi yksittäisessä vuokra-asunnossa osaketalossa. Vastinetta rahoille tuo myös se, että meidän henkilökunta antaa apua ja neuvontaa tarvittaessa muissakin kuin vain vuokrasopimukseen liittyvissä asioissa. Tällaista osaamisarsenaalia ei yksittäinen vuokranantaja pysty millään tarjoamaan vuokralaisilleen, kehuu Sipponen.

Teksti: Päivi Karvinen
Kuva: Mikko Käkelä

Hoas opiskelijaelämän sydämessä -artikkelisarjan kaikki jaksot