Olavi Kanerva – Hoas syntyi yrittäjähengessä

Tässä Hoas opiskelijaelämän sydämessä -artikkelisarjassa Hoasin vaikuttajat vuosien varrelta kertovat säätiön vaiheista vuodesta 1969 nykypäivä. Tämän artikkelin voit myös kuunnella ääneen luettuna. Audioversioon pääset artikkelin lopusta.

Hoasin hallituksen ensimmäinen puheenjohtaja Olavi J. Kanerva muistaa elävästi, kuinka opiskelija-asumisen alkutaival luotiin tyhjästä kovalla puurtamisella ja opiskelija-asumisen ilosanoman eteenpäin viemisellä.

Sodan jälkeisessä Suomessa asuntopolitiikka oli keskittynyt lähinnä evakkojen asuttamiseen ja omistusasumisen edistämiseen. Opiskelijoiden asumistilanne ei ollut akuutti ongelma, koska opiskelu oli lähinnä helsinkiläisten paremmin toimeentulevien ihmisten etuoikeus. Opiskelijat asuivat pääosin kotonaan tai sukulaisten luona.

Vasta 60-luvulla pääkaupunkiseudulle alkoi virrata opiskelijoita muualta Suomesta, kun hyvinvointi-Suomen perustuksia alettiin luomaan. Tasavertaisuuteen liitettiin yhtäläinen oikeus opiskeluun, mutta ongelmaksi muodostui, ettei opiskelija-asuntoja juurikaan ollut. Vähitellen opiskelijat aktivoituivat itse, valtakunnallinen ylioppilaskuntien kattojärjestö SYL ryhtyi etunenässä nostamaan opiskelevien kansalaisten asumisen ahdinkoa voimakkaasti esiin.

Muualta tulleet opiskelijat joutuivat turvautumaan pääosin kirjavantasoisiin alivuokralaiskortteereihin. Niitä tarjosivat erityisesti seuraa ja talouteensa lisätuloa kaipaavat leskirouvat. Usein alivuokralaisuuteen kuului kotitaloustöitä tai muita palveluita. Niin kävi myös Hämeestä Helsinkiin sähköinsinööriopintoihin vuonna 1952 päätyneelle Olavi J. Kanervalle, Hoasin ensimmäiselle puheenjohtajalle.

– Muutin alivuokralaiseksi eduskuntataloa vastapäätä sijaitsevaan asuintaloon samaan huoneeseen toisen opiskelijan kanssa. Oikein hyvä asunto se oli, vaikka silloin tällöin jouduinkin käymään ostamassa vuokraemännälle viinakaupasta juotavaa, kun tämä ei itse kehdannut, naurahtaa Kanerva, joka muutti jo seuraavana opiskeluvuotena Otaniemeen Teekkareiden asuntolaan.

– Siellä asuin kuuden huoneen ja 12 hengen solussa, kunnes menin naimisiin ja saimme vaimon kanssa Teekkareiden perheasunnon.

Valmistuttuaan Kanerva valittiin Keskus-Saton toimitusjohtajaksi ja asuntorakentamisen maailma tuli tutuksi. Kun sitten Hoasille etsittiin ensimmäistä säätiön puheenjohtajaa, kokoomuslainen Kanerva valittiin tehtävään.

Hoas oli vihdoin syntynyt marraskuun lopulla 1969 opiskelijajärjestöjen vivahteikkaiden neuvottelujen jälkeen. Lopulta saatiin aikaan yhteisymmärrys siitä, että opiskelijat tarvitsevat oman organisaation edistämään asuntotuotantoa. Virallisesti säätiö aloitti toimintansa 15.12.1969.

Vaikka Kanervalla oli oma insinöörin ura rakennettavanaan, opiskelijan asumisahdinko oli tuoreessa muistissa ja halu parantaa tilannetta oli kova. Samaan aikaan Hoasin johtoon valittiin asiamieheksi ja sittemmin toimitusjohtajaksi karismaattinen, demaritaustainen Paavo Jauhiainen, jonka kanssa kokoomuslainen Kanerva muodosti hyvän työparin.

– Kyllä se henki oli tuolloin se, että haluttiin saada opiskelijoille itsenäisempi elämä niin, ettei jouduttaisi olemaan riippuvaisia vuokraemännistä. Paljon sai kuitenkin viedä ilosanomaa eteenpäin, että pikkuhiljaa alettiin ymmärtää opiskelija-asumisen arvo, toteaa Kanerva.

Yleinen suhtautumistapa tuolloin oli, että opiskelijoiden asumista pidettiin väliaikaisena elämänvaiheena, jonka ei tarvinnutkaan olla kovin laadukasta. Lisäksi pidettiin vieraana ajatuksena, että opiskelijat alkaisivat rakennuttaa asuntoja. Kuntien, vakuutusyhtiöiden tai rakennusliikkeiden rinnalle ei koettu tarvittavan ylimääräistä organisaatiota sekoittamaan vakiintuneita käytäntöjä.

– Eräskin vakuutusyhtiö Pohjolan johtaja totesi, että nyt olette ihan hakoteillä. Ei tuollaista organisaatiota tarvita, kun me rakennutamme asunnot, kertoo Kanerva ja muistelee käyneensä Jauhiaisen kanssa Helsingin, Espoon kauppalan ja Helsingin maalaiskunnan eli nykyisen Vantaan johtajien pakeille monta kertaa taivuttelemassa kuntapäättäjiä asian taakse.

– Paavo oli kyllä aikaansaava mies, sympaattinen ja seurallinen kaveri, joka kulinaristina jaksoi kestitä vieraita ja luoda kontakteja. Me muodostimme hyvän parivaljakon kuntapäättäjien silmissä sikäli, että molemmat poliittiset laidat olivat edustettuna. Tulimme Paavon kanssa oikein hyvin toimeen, muistelee Kanerva, joka toimi aikoinaan myös Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.

Kanervan mukaan kaksikon tärkein tehtävä oli saada kuntia kaavoittamaan maataan ja antamaan siinä prosessissa pieni siivu myös opiskelijoille.

– Armopaloina aloimme saamaan tontteja ja siitä se homma lähti liikkeelle, kertoo Kanerva.

70-luvun alussa yhteiskunnallisessa ymmärryksessä tapahtui lopulta muutos opiskelija-asumisen suhteen. Opiskelu ymmärrettiin pienen kansan suureksi pääomaksi, johon kannatti panostaa. Opiskelija-asunnot otettiin myös mukaan aravalainoituksen piiriin, sillä ehdolla, että asuntoja tarjottiin kaikille opiskelijoille, ei pelkästään korkeakouluopiskelijoille. Sen myötä suomalainen järjestelmä poikkeaa muista eurooppalaisista maista, joissa yleensä oppilaitos tarjoaa opiskelijoilleen asunnon.

Pikkuhiljaa niitä taloja alkoi syntyä enemmänkin. Kyllähän se Hoasin toiminta ihan tyhjästä aloitettiin yrittäjähengessä. Muistan, kuinka ensimmäisessä toimitilassamme HYY:n tiloissa oli vain huone ja kylpyhuone. Kun pidimme kokouksia, joutui osakuntien edustajia istumaan kylpyammeen reunalla, kun kaikki eivät mahtuneet huoneeseen, naurahtaa Kanerva ja muistelee Hoasin toiminnan alkuaikoja mieluisina, hyvän hengen ja tekemisen meiningin vuosina.

Kanerva toimi HOAS:n puheenjohtajana vuosina 1969 – 1973.

Teksti: Päivi Karvinen
Kuvat: Mikko Käkelä

Hoas opiskelijaelämän sydämessä -artikkelisarjan kaikki jaksot