Hyppää sisältöön
Etusivu Asuvalle Soluasumisen vinkit

Vinkit mukavaan soluasumiseen

Soluasuminen sujuu mukavasti, kun talon tavoista sovitaan ja keskustellaan yhdessä.

Esittäydy

Esittäydy kun kohtaat kämppiksesi ensimmäisen kerran. Muista hyvät käytöstavat ja tervehdi kämppiksiä aina yhteisissä tiloissa.

Jaa yhteystiedot

Vaihda puhelinnumeroita kämppisten kanssa. Perustakaa yhteinen Whatsapp -ryhmä, jossa voitte keskustella asunnon asioista yhdessä.

Ilta- vai aamuvirkku?

Keskustelkaa asumisen odotuksista ja jokaisen päivärytmeistä aina uuden kämppiksen muuttaessa asuntoon. Arkea voi elää normaalisti, kuitenkin muut asukkaat huomioiden. Elämisen äänet ovat sallittuja, mutta metelöinti on järjestyssäännöissäkin kielletty.

Yhdessä vai erikseen?

Kertokaa toisillenne kaipaatteko asumiselta yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä vai viihdyttekö enemmän itseksenne. Kämppisten ei tarvitse olla parhaita kavereita, mutta kohtelias käytös parantaa kaikkien asumisviihtyvyyttä.

Siivousvuorot

Sopikaa siivoukseen pelisäännöt ja keskustelkaa siitä, millaiseen siisteystasoon olette tottuneet. Mikäli huomaatte siivouskäsitysten eroavan toisistaan, voitte tehdä esimerkiksi siivouslistan, jonka mukaan jakaa kotityöt. Miltä kuulostaisi yhteinen siivouspäivä?

Vierailut

Keskustelkaa mahdollisista vierailuista asunnolla. Kumppanin, ystävien ja sukulaisten vierailut soluasunnossa ovat sallittuja, mutta kämppikset on otettava huomioon. Soluhuone on tarkoitettu vain yhdelle henkilölle, joten pitkäaikainen vieraiden majoittaminen ei ole vuokrasopimuksen ehtojen mukaan sallittua.

Tavaroiden jakaminen

Sopikaa mitä tavaroita saa käyttää yhteisesti. Voitte halutessanne ostaa yhteiseen käyttöön esimerkiksi siivoustarpeita, mutta älkää käyttäkö toisten henkilökohtaisia tavaroita ilman lupaa.

Hankalista asioista kannattaa keskustella

Yleensä ongelmat ratkeavat keskustelemalla. Mikäli keskusteluyhteyttä ei toistuvista yrityksistä huolimatta synny ja ongelmat yhteisasumisessa jatkuvat, Hoasin asukasneuvonta voi antaa eväitä asian ratkaisemiseksi tai toimia keskusteluyhteyden avaajana.


Sinulla näyttäisi olevan mainosten estäjä päällä (esim. Ad Block).

Jotta voisimme taata että sivusto toimii oikein, suosittelemme laajennuksen ottamista pois päältä.