Hyppää sisältöön
Etusivu Uutiset Anna Lassus – Hoasilla on saanut tehdä kaikenlaisia töitä

Anna Lassus – Hoasilla on saanut tehdä kaikenlaisia töitä

Tässä Hoas opiskelijaelämän sydämessä -artikkelisarjassa Hoasin vaikuttajat vuosien varrelta kertovat säätiön vaiheista vuodesta 1969 nykypäivään.

Hoas opiskelijaelämän sydämessä, osa 29: Anna Lassus – Hoasilla on saanut tehdä kaikenlaisia töitä

Asukashallinto, verkkosuunnittelu, asuntojen vuokraus, hallinto, kansainvälisen vaihdon kalusteasiat, liiketilojen vuokraus. Palvelupäällikkö Anna Lassus on 25 vuoden aikana päässyt kerryttämään Hoasilla monipuolisen osaamisen. Säätiön pitotekijöiksi hän listaa työn arvokkuuden, rennon työilmapiirin ja hyvän työporukan.

Kun Anna Lassus tuli Hoasille töihin vuonna 2000, Kampin toimiston tupaantuliaiset näkyivät vielä toimistolla. Ilmapalloja oli joka paikassa.

– Olen pitänyt siitä, että Hoasilla on minun aikanani ollut rento ilmapiiri, ja että asioita kehitetään koko ajan. Tärkeänä pidän ehdottomasti myös sitä, että säätiö on voittoa tavoittelematon toimija eli vuokrat ovat asukkaille aina edullisemmat kuin vapaiden markkinoiden asunnoissa. Tarjoamme turvallisen kodin monelle nuorelle. On kiva olla töissä sellaisessa paikassa, toteaa Lassus ja perustelee vielä lisää Hoasin olemassaolon oikeutusta.

– Tarjoamme niin paljon enemmän kuin pelkän kodin. Moni tulee muualta Suomesta, ja voi esimerkiksi asukastoiminnan kautta päästä mukaan yhteisöön. Me annamme nuorille myös asumisneuvontaa.

Tänä päivänä kaivataan Pop-up -tapahtumia

Hoasilla on ollut asukastoimintaa jo ennen kuin laki yhteishallinnosta astui voimaan vuonna 1990. Säätiö oli mukana työstämässä lakia, ja pääsi vaikuttamaan sittemmin laajalle levinneisiin asukastoimintamalleihin.

Lassukselle asukastoiminta tuli tutuksi Hoas-taipaleensa alussa asukastoiminnan sihteerin tehtävien myötä. Nykyisin samaa työtä tehdään asukastoiminnan koordinaattori -nimikkeellä.

– Asukastoiminta on pysynyt aika samanlaisena vuodesta toiseen. Erilaisia tapahtumia ja talkoita järjestetään yhä edelleen. 25 vuotta sitten aktiivisia toimijoita oli kuitenkin enemmän, kun digitaalisia välineet ja some eivät kuuluneet ihmisten elämään. Tänä päivänä on myös vähemmän halukkuutta sitoutua tehtäviin. Sen sijaan halutaan järjestää pop-up -tapahtumia, kertoo Lassus.

Yhteisöllisyyteen panostetaan monin keinoin

Hoasin uudemmissa kohteissa on panostettu erityisen paljon yhteisöllisyyden kehittämiseen. Kerhotiloja on sijoitettu taloissa houkutteleville paikoille, ja esimerkiksi pyykkituvan yhteyteen on sijoitettu oleskelutiloja, joissa asukkaille syntyy luonnollisia kohtaamisia. Kansainväliset opiskelijat ovat tuoneet asukastoimintaan lisää yhteisöllisyyttä.

– Hoas on ollut kansainvälinen koko toimintansa ajan, mutta tänä päivänä tuo näkyy erityisesti asukastoiminnan puolella. Ulkomaalaistaustaisia on paljon mukana toiminnassa, myös asukaskokouksissa. He ovat selvästi yhteisöllisempiä kulttuuriltaan.

Vaikka Lassus ei enää tee asukashallintotyötä, hän päivittää HowSpace -alustaa, joka otettiin käyttöön vuonna 2024 erityisesti asumisen yhteistyöelimen kokouksia ja kommunikointia varten, kun yhteishallintolain muuttumisen jälkeen yhteistyöelimien jäsenluku kasvoi merkittävästi.

– HowSpace on hyvä välinen asukasviestintään. Kehitämme sitä koko ajan asukkaiden tarpeiden ja meidän resurssiemme puitteissa, toteaa Lassus, joka oli mukana kehittämässä aikoinaan myös Hoasin verkkosivuja.

– Säätiön nettisivut oli juuri avattu, kun tulin taloon. Aloin kehittämään sivuja, jotka olivat tuolloin melko yksinkertaiset sisältäen pelkkää tekstiä. Kehitimme sivuja yhdessä mainostoimiston ja erään teekkariopiskelijan kanssa.

Verkkosivujen parissa työskentely jäi lyhyeksi ajaksi, kun asuntojen vuokraus kutsui monitaitoista naista, ja Lassus alkoi vetämään vuokraustiimiä. Vuokrauksen ohessa tutuksi ovat tulleet myös hallintoon liittyvät tehtävät. Hallituksen, valtuuston, asuntojaoston, työvaliokunnan ja yhteistyöelinten kokouskutsut lähtivät pitkään Lassuksen sähköpostista. Hän on ollut mukana myös rekrytoimassa ihmisiä Hoasille, eikä asiakaspalvelun työtkään hänelle outoja ole.

– Hoasissa olen voinut tehdä kaikenlaista, naurahtaa Lassus.

Liiketiloja toteutetaan kaavan niin vaatiessa

Vuodesta 2014 Lassuksen tehtävänä on ollut ensisijaisesti liiketilojen vuokraus. Hoasilla on kiinteistöissään 167 erikokoista liiketilaa sekä 67 tukiasemaa ja muuntamoa. Liiketiloja toteutetaan Hoasin kiinteistöihin vain, jos kaava niin vaatii.

– Tilat menevät tällä hetkellä aika hyvin vuokralle, vaikka haluamme pitää riman korkealla. Isommat tilat ovat toki haasteellisempia vuokrattavia. On hyvä asia, että taloissa on liiketiloja, sillä monissa paikoissa ne elävöittävät aluetta, pohtii Lassus.

Hoasin liiketiloissa toimii monenlaisia yrityksiä: ravintoloita, kampaamoita, hierojia, eläinlääkäreitä ja erilaista toimistotilaa tarvitsevia yrityksiä. Löytyypä kiinteistöistä myös esimerkiksi moskeija. Tiloja markkinoidaan Oikotie-palvelussa.

– Liiketila-asioissa teen töitä teknisen isännöinnin kanssa. Katsastamme tilat yhdessä ja pohdimme mitä remonttia tehdään tai mitä vuokralainen voi tehdä. Tilat pyritään pitämään sellaisessa kunnossa, että hintalaatusuhde on kohdillaan. Vuosien varrella olen oppinut itsekin aika paljon kiinteistöjen ylläpidosta. Kaikki työni ovat tuoneet tullessaan myös hyvän pääkaupunkiseudun paikallistuntemuksen, kun on saanut vierailla eri puolella sijaitsevissa kiinteistöissä, toteaa Lassus.

Taloustilanne haastaa liiketilojen vuokrauksen

Vaikka liiketilat saadaan vuokratuiksi, kiristynyt taloustilanne näkyy toiminnassa. Vastaava tilanne oli korona-aikaan. Tuolloin vuokrien maksuun tehtiin paljon maksusuunnitelmia.

– Yrittäjillä ei ole nyt helppoa. Vuokratilakyselyitä tulee vähemmän kuin ennen ja vastaavasti tiloja joutuu käymään näyttämässä enemmän kuin ennen. Monet vuokralaiset ovat myös joutuneet lopettamaan taloudellisen tilanteen vuoksi. Tämä aika samoin kuin korona-aika oli ikävää aikaa vuokralaisten kannalta, harmittelee Lassus.

Liiketilojen vuokrauksen ohessa Lassus vastaa kansainväliseen vaihtoon tulevien opiskelijoiden asuntojen kalustamisesta. Hoasilla on 350 huoneistoa, joissa asuu noin 950 vaihto-opiskelijaa tai tutkijaa. Säätiö on tehnyt oppilaitosten kanssa asumispalvelusopimuksen, joka pitää sisällään huoneiden varustamisen peruskalustein vuodevaatteista huonekaluihin.

– Hankimme kestäviä kalusteita, jotka on tuotettu vastuullisesti. Esimerkiksi sänkyinä on hyvät runkopatjasängyt. Kalustamme myös yhteiset tilat, jotta viihtyvyys paranee.

Toimistolta löytyy tärkeä viihtyvyystekijä

Säätiössä on mahdollisuus tehdä etätyötä kahdeksan päivää kuussa. Espoossa asuva Lassus ei tee juurikaan etätöitä. Toimistolta löytyy yksi keskeinen työviihtyvyyteen vaikuttava tekijä.

– Meillä on ollut ja on edelleen paljon hyviä ihmisiä töissä. Säätiö on jo aika iso toimija, mutta silti sen verran pieni, että oppii tuntemaan ihmiset. Sekin on kivaa, kun meillä on paljon myös nuoria työntekijöitä ja ilmapiiri on kaiken kaikkiaan nuorekas, kehuu Lassus.

Teksti: Päivi Karvinen
Kuva: Mikko Käkelä

Hoas opiskelijaelämän sydämessä -artikkelisarjan kaikki jaksot

  1. Olavi Kanerva – Hoas syntyi yrittäjähengessä
  2. Jorma Eloranta – Hoas vakiinnutti paikkansa kuohuvalla 70-luvulla
  3. Toivo Mäkynen ja Christer Granskog – Hoasin kehittämisestä tuli sydämen asia
  4. Kalervo Haverinen – Opiskelija-asumisen konkarivaikuttaja korostaa yhteisöllisyyden merkitystä
  5. Helena Hirvonen-Törmä – Yli 40 mielenkiintoista vuotta Hoasissa
  6. Heikki Venho – Ajoissa tehty saneeraus helpotti Hoasin toimintaa laman aikaan
  7. Pirjo Kotajärvi – Hyvää työilmapiiriä kannattaa vaalia
  8. Mikael Jungner – Asukkaat luovat ainutlaatuisuuden
  9. Maria Ohisalo – Tulevaisuuden haasteena opiskelijoiden hyvinvointi
  10. Reima Okkola – Hoasin talojen isännöinti opetti rakentamisen valvonnan merkityksen
  11. Eero Kaitainen – Opiskelijapolitiikka ei horjuttanut Hoasia
  12. Yrjö Hakanen – Hoasin tie olisi voinut kulkea toisinkin
  13. Reijo Svento – Uuden ajan esikulkija
  14. Heikki Valkjärvi – Hoas osaksi Helsingin kaupunkikuvaa
  15. Timo Jaatinen – Katsomalla eteenpäin on aina pärjätty
  16. Minerva Krohn – Hoas kasvanut Helsingin kaupungin tahtiin
  17. Ossi Heinänen – Hoas kasvoi kuuntelemaan opiskelijoita
  18. Leena Pihlajamäki – Paremman elämän palvelemisen asialla
  19. Tuula Saari – Kaiken takana on nainen
  20. Aarno Teittinen – Teekkarit ohjasivat asukasdemokratian tielle
  21. Kari Karvonen – Mukana kahden toimitusjohtajan valitsemisessa
  22. Jukka Mäkelä – Opiskelija-asuntojen tarve ei ole vähenemässä
  23. Tero Anttila –Elämäntapojen muutos haastaa opiskelija-asumista
  24. Johanna Sumuvuori –Säätiöpohjaista opiskelija-asumista kaivattaisiin Nykissäkin
  25. Liina Länsiluoto – Hoas-laboratorio aukaisi pilotoinnin maailman
  26. Katja Pitkänen – Hoasissa vallitsee henkinen tasa-arvo
  27. Jaana Sipponen – Yhteiskunnan muuttuminen näkyy myyntineuvottelijan työssä
  28. Matti Luostarinen – Asukasvaihtuvuus haastaa Hoasin kiinteistöjen ylläpitoa
  29. Anna Lassus – Hoasilla on saanut tehdä kaikenlaisia töitä
  30. Mikko Myllys – Asiakaspalvelun kokonaisvaltaisen kehittämisen aika
  31. Eveliina Weidenbacher – Opiskelija tarvitsee hyvän kodin jaksaakseen elämässä
  32. Riikka Nousiainen – Asukastoiminta tuo kiintymäpintaa yhteisöön

Sinulla näyttäisi olevan mainosten estäjä päällä (esim. Ad Block).

Jotta voisimme taata että sivusto toimii oikein, suosittelemme laajennuksen ottamista pois päältä.