Yrjö Hakanen – Hoasin tie olisi voinut kulkea toisinkin

Tässä Hoas opiskelijaelämän sydämessä -artikkelisarjassa Hoasin vaikuttajat vuosien varrelta kertovat säätiön vaiheista vuodesta 1969 nykypäivään.

Yrjö Hakasen mielestä Hoas on asuntotuotannollaan edistänyt yhteiskunnan tasa-arvoa. Asukasdemokratian hän olisi kuitenkin toivonut kehittyvän toisella tavalla.

Yrjö Hakanen on pitkän linjan helsinkiläinen asukasaktiivi, joka on vaikuttanut myös rauhan-, ympäristö- ja solidaarisuusliikkeissä sekä Helsingin kaupunginvaltuustossa. Toiminnan motiivina on aina ollut halu saada tavallisille ihmisille mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja kommunistina hän luonnollisesti uskoo joukkojen voimaan. 1970-luvun puolessa välissä Hakanen oli myös Hoasin valtuuskunnassa nelisen vuotta Sosialistisen opiskelijaliiton SOL:n edustajana.

Ilmapiiri yhteiskunnassa oli Hakasen mielestä 70-luvulla optimistinen. Opiskelijat odottivat tulevaisuudelta paljon, vaikka asunto-olot olivat usein surkeat, eikä valtiolta saatu opiskeluun taloudellista tukea. Optimistisuus kumpusi ennen kaikkea siitä, että jokaisella oli usko työllistymiseen opiskelujen päätyttyä.

– Kuulun sukupolveen, joka koki, että on mahdollisuus vaikuttaa maailmaan ja uudistaa yhteiskuntaa parempaan suuntaan. Halusimme muuttaa vallan rakenteita siten, ettei olisi vallanpitäjiä ja alamaisia, vaan ihmiset voisivat vaikuttaa vähintäänkin itseään koskeviin päätöksiin. Halusimme, että parlamentarismin rinnalla nähtäisiin ihmisten itsehallinnollisuuden tärkeys. Tämä ajattelu vaikutti myös siihen tapaan, jolla suhtauduin Hoasin hallintoon, muistelee Hakanen.

Epäilyksen siemenen säätiön toimintaan kylvi puolestaan se, että rakennusala oli 70-luvulla kovin ryvettynyt maineeltaan. Hyväveliverkostot touhusivat omiaan ja suoranaista lahjontaakin epäiltiin tapahtuvan.

– Eihän sitä voinut olla miettimättä, että onko Hoas kuitenkaan ihan erilainen. Pienemmässä mittakaavassa Hoasin, ylioppilaskuntien ja joidenkin rakennusliikkeiden kesken olikin kytköksiä, joissa demokratia ei toteutunut, kun hyväveliverkostot hoitelivat asioita, toteaa Hakanen.

Hakanen opiskeli valtiotieteellisessä tiedekunnassa vuodesta 1971 lähtien, ja opiskelija-asumisen vinoutuneet ilmentymät tulivat hänelle tutuiksi omakohtaisesti.

– Olin kerran asuntonäytöllä, jossa vuokravälittäjä selitti kynttilävalaistuksen johtuvan siitä, että sähköt olivat väliaikaisesti poikki. Siinä asunnossa oli vessa- ja keittotila eriytetty muusta yksiöstä pahvisella väliseinällä. Välittäjä ei myöskään kertonut asunnon vuokraa, vaan jakoi näytölle tulleille paperilaput, joille kukin voi kirjoittaa, kuinka paljon tarjoaa maksavansa vuokraa, muistelee Hakanen.

Tällaisilla asuntomarkkinoilla elävät opiskelijat pitivät Hoasin perustamista vuonna 1969 ja ripeästi käyntiin lähtenyttä rakennuttamistoimintaa erittäin tervetulleena. Säätiö toi markkinoille nykyaikaisia, toimivia ja turvallisia asuntoja.

– Eikä kyse ollut pelkästään asunnosta, vaan mahdollisuudesta tavata kavereita ja esimerkiksi lapsiperheille toimia yhdessä. Sikäli Hoasin merkitys oli tuolloin laajempi kuin vain talojen rakennuttajan rooli, pohtii Hakanen, mutta kritisoi samalla asiaa, josta päästäänkin siihen, miten säätiöstä olisi voinut kehittyä ihan toisenlainen toimija.

Vaikka Hoas onkin asukasdemokratian uranuurtajia ja osallistavan suunnittelun innovatiivinen kehittäjä, Hakanen olisi toivonut, että säätiö olisi lähtenyt kehittämään asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksia itsehallinnolliseen suuntaan antamalla asukkaille mahdollisuus osallistua budjetointiin ja siten päättää laajasti asumiseensa liittyvistä asioista. Sen sijaan toimintaa kehitettiin isännöitsijävetoiseksi.

– Osallistuvasta budjetoinnista on maailmalta hyviä esimerkkejä, jotka osoittavat, että asukkaat ovat säästäväisiä ja kehitysideat ovat realistisia. Asukkaiden kykyyn toimia omassa asiassaan vastuullisesti ei kuitenkaan luotettu, ja siten menetettiin mahdollisuus olla lähidemokratian kehittämisen todellinen edelläkävijä, harmittelee Hakanen ja ihmettelee asiaa erityisesti säätiön taustan tuntien.

– En näe mitään rationaalista syytä, miksi ylioppilaskunnat eivät olisi Hoasin kautta voineet lähteä kehittämään tällaista, kun ovat vielä isompia ja monialaisempia itsehallinnollisia organisaatioita.

Hakanen korostaa, että asukkaiden aktiivisuus vaatii mahdollisuutta päättää myös tärkeistä asioista.

– Kun asukasvaikuttamisesta rajataan pois aito vaikuttamismahdollisuus, se heikentää motivaatiota toimia, mikä vaikuttaa puolestaan yhteisöllisyyden kehittymiseen. Hoas olisi voinut olla tässä asiassa edelläkävijä, luoda ihmisille yhteisöllisyyden myötä lisää hyvinvointia ja vaikuttaa esimerkillään myös muihin alan toimijoihin, pohtii Hakanen.

Esimerkiksi Hakanen nostaa vuokrien tasausjärjestelmän, joka helpottaa ison kiinteistökannan taloudellista hallinnoimista, mutta on Hakasen mielestä vienyt asukkailta mahdollisuuden valvoa asumisen taloutta.

– Tasausjärjestelmän takia on mahdoton tietää, miten kulut muodostuvat valtavassa kiinteistömassassa, jossa on eri-ikäisiä taloja. Kun tällaisiin asioihin ei voi vaikuttaa, vuokralaisdemokratiasta tulee hiekkalaatikko, johon kovin moni ei viitsi osallistua, kiteyttää Hakanen ja pitää tasausta ongelmallisena myös ajatellen rakentamiskustannusten nousun hillitsemistä, kun uusien talojen rakentamisen kustannuksia siirretään vanhojen talojen vuokralaisille.

Mutta palataan vielä 70-luvulle. Hakasen valtuuskuntakauteen sisältyi myös alkuvuonna 1975 asukkaiden vuokranmaksuboikotti, joka saattoi osaltaan vaikuttaa myös asukasdemokratian kehittämissuuntaan Hoasissa. Radikaali toiminta oli monen mielestä kovin kaukana soveliaiksi hyväksytyistä tavoista toimia, ja saattoi lisätä Hoasin johdon halua pitää ohjat tiukasti itsellään.

238 asukasta ryhtyi vuokraboikottiin, kun Hoas nosti roimasti vuokriaan omakustannusperiaatteeseen vedoten. Inflaatio oli nostanut muun muassa lainojen korkokustannuksia, eikä säätiöllä ollut muita tulonlähteitä hoitaa asiaa kuin asukkaiden maksamat vuokrat.

– Ne korotukset olivat kovia ja opiskelijat joutuivat todella ahtaalle, kun ei ollut opintorahaa eikä asumistukea. Idea vuokraboikottiin syntyi asukkaiden keskuudessa, kun vastaavia boikotteja oli eräiden muiden yhtiöiden taloissa. Saattoi siihen vaikuttaa myös kansainväliset erimerkit, kun luettiin juttuja saksalaisen opiskelijaliikkeen toiminnasta talojen valtaamisineen, kertoo Hakanen.

SOL ei siis Hakasen mukaan ollut mukana ajamassa asukkaita boikottiin, vaikka Hoasilla niin uskottiin.

– SOL oli kuitenkin ainoa poliittinen ryhmä, joka tuki boikottia ja kyllä SOL:n jäseniä oli sitä järjestämässä. Yritimme myös toimia välittäjänä opiskelijoiden ja Hoasin välillä, jotta löydettäisiin keinot välttää isot korotukset. Ikävä kyllä Hoas oli tässä asiassa hyvin jyrkkä ja toimiva johto käytti myös mediaa hyväkseen vuokraboikotin nujertamiseksi, muistelee Hakanen, eikä ihan ilman sarvia ja hampaita.

– Olin käynyt Hoasilla kahdenkeskisiä, luottamuksellisia neuvotteluja löytääksemme kompromissin. Ei kuitenkaan mennyt montaa päivää, kun luin Ilta-Sanomista neuvotteluista yksityiskohtineen ja ettei Hoas aio neuvotella asiassa pätkääkään. Pidin sitä törkeänä operaationa, puuskahtaa Hakanen.

Hoasin hallituksen ja valtuuskunnan puheenjohtajat tuolta ajalta ovat korostaneet, että säätiöllä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin nostaa vuokria, koska kyse oli säätiön olemassaolosta ja myös luottamuksesta rahoittajien suuntaan. Hakanen selvittää opiskelijoiden näkökulmaa.

– Ymmärsimme kyllä omakustannusperiaatteen, mutta siihen liittyvät kriteerit riippuvat aina päätöksistä, joihin voidaan vaikuttaa. Me ehdotimme muun muassa, että lainaehtoja neuvoteltaisiin rahoittajien kanssa uusiksi ja että kuntien kanssa neuvoteltaisiin helpotuksia tonttivuokriin. Esitimme myös, että valtio alkaisi kehittää asumistukijärjestelmää opiskelijoiden toimeentulon parantamiseksi. Hoasin johto piti ehdotuksiamme epärealistisina, mutta parissa vuodessa nuo asiat sitten toteutuivat, hymähtää Hakanen ja vastuuttaa tapahtuneesta myös ylioppilaskuntia.

– Hoasin taustalla olevat ylioppilaskunnat olivat rikkaita, mutta Hoas jätettiin yksin selviytymään ja vuokralaiset maksajiksi. Ylioppilaskunnat olisivat voineet vähintäänkin käyttää vaikutusvaltaansa neuvotteluihin säätiön lainoista ja tonttivuokrista.

Opiskelija-aktiivit maksoivat vuokraboikotista Hakasen mukaan henkisen hinnan sen lisäksi, että kaikki boikottiin osallistuneet joutuivat maksamaan myös korotetut vuokrat.

– Aktiiveja lannistettiin ja leimattiin mielestäni epäoikeudenmukaisella tavalla, vaikka heitä olisi pitänyt lopulta kiittää siitä, että boikotti ja sen myötä esiin nostetut asiat edesauttoivat uudistusten läpimenoa, toteaa Hakanen ja näkee Hoasin suhtautumisen taustalla myös parlamentaarisen politiikan ja radikaalin osallistuvan demokratian politiikkakäsityksen välisen eron.

– Oikeistolaisemmin ajatteleville näyttäytyi vieraalta ja jopa vahingolliselta toimintatavalta pyrkiä joukkotoiminnan ja osallistuvan demokratian kautta edistämään asioita.

Kriittisistä näkökulmistaan huolimatta Hakanen antaa Hoasille tunnustusta tasa-arvon edistäjänä.

– Ilman ylioppilaskuntien ja Hoasin aktiivisuutta opiskelija-asuntojen rakennuttamisessa tilanne olisi paljon vaikeampi ja ihmisillä olisi eriarvoisemmat mahdollisuudet opiskella, korostaa Hakanen.

teksti: Päivi Karvinen
Kuva: Mikko Käkelä

Hoas opiskelijaelämän sydämessä -artikkelisarjan kaikki jaksot