Sebastian De Caro–Asuminen voi helpottaa huippuosaajien polkua

Tässä Hoas opiskelijaelämän sydämessä -artikkelisarjassa Hoasin vaikuttajat vuosien varrelta kertovat säätiön vaiheista vuodesta 1969 nykypäivään.

Sebastian De Caro on toisen sukupolven Hoas-asukas, jolle oma opiskeluaika on vielä tuoreessa muistissa. De Caro muistuttaa, että opiskelun tärkeä tehtävä on tuottaa Suomeen huippuosaajia, ja siksi opiskeluaikaa ei pitäisi kuormittaa ylimääräisillä paineilla. Aktiivinen asukas pääsi vaikuttamaan säätiön toimintaan myös hallituksen asukasjäsenenä.

Kun Sebastian De Caro muutti äitinsä kanssa Suomeen toisesta kotimaastaan, koti löytyi äidin viisivuotisten opintojen ajaksi Hoasin talosta Espoon Olarista.

 – Pikkupoikana oli makeeta asua opiskelijayhteisössä. Kerhohuoneessa oli biljardipöytä, pimiö valokuvien tekemistä varten ja kierrätyshuone oli pikkupojan aarrearkku. Nyt jo puretun Avaruuskatu 3:n leikkipihat olivat myös hyvin hoidetut ja pihassa oli kivoja yksityiskohtia, kuten kumpu mäen laskemiseen, muistelee De Caro, joka paluumuutti Hoasille aloitettuaan opiskelemaan Laureassa turvallisuustradenomiksi.

– Tuolloin Hoasilla oli vielä pöhkö sääntö puolen vuoden soluasumispakosta ennen kuin pääsi muuttamaan omaan asuntoon. Tuota sääntöä olin itse sitten muuttamassa hallituksessa, kertoo De Caro.

Espoon Siltakujan soluasumisesta on jäänyt mieleen ristiriitaiset tunnelmat.

– Sain tuolta ajalta hyviä kavereita, mutta muutin puolen vuoden päästä pois, koska opiskeluun keskittyminen oli hankalaa. Soluasuminen riippuu tietysti ihmisestä, mutta itselleni oli tehokkaampaa opiskella yksiössä, kertoo De Caro.

Seuraava asunto löytyi vuosikausiksi sekin Hoasin kohteesta, Koukkuniemen Rantaharjusta, cafe Merenneidon kupeesta.

– Se paikka jäi sydämeeni! Talot olivat uusia ja rakennettu opiskelijoita silmällä pitäen, ja niissä oli selkeästi mietitty modernin asumisen tarpeita. Yhteistilat olivat hyviä ja miljöö mieluisa. Menin heti myös asukastoimintaan mukaan ja sieltä on jäänyt elämääni ystäviksi hyviä tyyppejä, kertoo De Caro.

Rantaharjussa vietettiin yhdessä leffailtoja, pidettiin grillibileitä ja tehtiin paljon muutakin yhdessä.

– Hoas mahdollisti tosi paljon asukastoimintaa taloudellisesti. Meillä oli kerhohuone korkealla käyttöasteella, ja Facebookin kautta teimme aina kyselyitä, mitä halutaan tehdä. Kerran kuussa oli yleensä jokin tapahtuma. Itseäni motivoi toimimaan ehkä kaikkein eniten se, että olen ongelmaratkaisija ja itsekin tuotan paljon ideoita, kertoo De Caro, joka on kouluttautunut Itä-Suomen yliopistossa myös juristiksi ja on tällä hetkellä väitöskirjatutkija.

Halu ratkaista ongelmia vei mukaan myös yhteistyöelimen toimintaan sekä lopulta elimen puheenjohtajaksi, joka automaattisesti toimii säätiön hallituksen jäsenenä. Hallituksessa De Caro oli mukana 2016 – 2017.

– Tuolloin toiminnan tavoitteena oli turhan byrokratian poistaminen Hoasin toiminnasta, muun muassa puolen vuoden soluasumissäännön lakkauttaminen. Asukkailta tuli myös vahva toive, että säätiö rakennuttaisi enemmän yksiöitä solujen sijaan, ja sitä lähdettiinkin viemään eteenpäin. Samaan aikaan keskityttiin myös toiminnan digitalisointiin, kertoo De Caro, joka antaa säätiölle kiitosta siitä, että se on viime vuosina keskittynyt myös kampusasumisen edistämiseen, esimerkkinä mainiten Myllypuron kampuksen asuntojen rakennuttamisen.

Hoasilla kehitettiin tuolloin myös kiinteistöhuollon palvelukulttuuria, kun säätiön talojen huollossa siirryttiin ns. omatalkkaritoimintaan. Tuloksen näkyivät arjen asumisessa myös opiskelijan silmin.

– Tuolloin huolto keskitettiin parille toimijalle, ja kohteille nimettiin omat huoltomiehet, jotka kulkivat kohteissa Hoasin autoilla. Rantaharjussa huomasi selvästi, kuinka pihat siistiytyivät.

Hallituksessa De Caro pääsi vaikuttamaan myös säätiön edelläkävijyyteen puukerrostalojen rakennuttajana.

– Hoas oli ensimmäisiä rohkeita, jotka lähtivät rakentamaan puukerrostaloja opiskelijoille, iloitsee De Caro, jolle aihe on ollut kiinnostava omankin ammattiosaamisen kautta.

– Olen oman turvallisuusosaamisen kautta pohtinut aikoinaan paljon sitä, miten puurakentaminen voisi olla turvallista. Tutkimuksissa on todettu, että puu on paljon parempi kuin betoni myös turvallisuusteknisesti.

Asukkaiden ääni pääsi hallituksessa De Caron kokemuksen mukaan hyvin esiin.

– Hoasin asukashallintomalli toimii sikäli hyvin, että asukkaiden ääni nousee esiin yhteistyöelimessä, ja puheenjohtaja vie sen äänen hallitukseen. Yleensä kerran kuussa kokoontuva yhteistyöelin on todella tärkeä rakenne, opiskelijoiden äänitorvi. Mukana oli aina myös pari Hoasin työntekijää. Yhteistyöelin oli tärkeä toimija myös asukastoimintaan kannustavassa kampanjassa. Kävimme tuolloin säätiön henkilöstön kanssa kohteiden asukaskokouksissa kertomassa toiminnan mahdollisuuksista, ja monin paikoin toimintaa saatiinkin käyntiin, muistelee De Caro.

Kaikesta byrokratiasta ei kuitenkaan ole haluttu eroon. Jo 80-luvulla käytössä ollut vuosittainen asukastoimikunnan tekemä inventaarioraportti ja asukaskokousmuistion lähettäminen Hoasille on yhä käytössä. Inventaarioraportissa kerrotaan muun muassa asukastoimikuntien jäsenten tiedot ja kerhohuoneen toimintamalli ja esimerkiksi yhteiskäytössä olevien koneiden sijainti talossa.

– Se on hyvä käytäntö, vahvistaa De Caro.

Sebastian De Carolla on selkeä näkemys siitä, miksi opiskelija-asuntoja tarvitaan kasvukeskuksiin.

– Siksi, että markkinoiden hintoja ei sääntele mikään. Opiskelijoilla on ihan eri taloudellinen asema kuin työssäkäyvillä, joten tarvitaan kohtuuhintaista asumista. On tärkeää turvata opiskelijalle mahdollisuus keskittyä pääsääntöisesti opiskeluun niin, ettei taloutta kuormitettaisi kohtuuttomasti.

Samoin vuonna 2025 käyttöön otettavat opiskelijoiden taloudellisen aseman heikennykset mietityttävät.

– Käsitykseni mukaan muutos vähentää merkittävästi asumistuen määrää varsinkin yksiöissä asuvilta. Opiskelun pitäisi tuottaa maahan huippuosaajia, mutta jos opiskelijat ajetaan taloudelliseen ahdinkoon, opiskelu ei ole enää mieluisaa ja opiskeluaika pitenee, mikä tarkoittaa väistämättä yhteiskunnalle kuluja. Tällainen toiminta on kovin lyhytnäköistä, korostaa De Caro.

Teksti: Päivi Karvinen
Kuva: Mikko Käkelä