Aarno Teittinen – Teekkarit ohjasivat asukasdemokratian tielle

Tässä Hoas opiskelijaelämän sydämessä -artikkelisarjassa Hoasin vaikuttajat vuosien varrelta kertovat säätiön vaiheista vuodesta 1969 nykypäivään.

Hoasia voi hyvällä syyllä pitää nykyisin yhtenä asukasdemokratian edelläkävijänä Suomessa. Asukashallintoa taloihin jalkauttanut Hoasin pitkäaikainen kiinteistöpäällikkö Aarno Teittinen ammensi työhönsä intoa ja uskoa kokemuksistaan Teekkarikylän itsehallintomallista.

Hoas kehitti heti toimintansa alussa asukashallintomallin, joka toimi sittemmin yhdessä VVO:n mallin kanssa esimerkkinä monille yleishyödyllisille asuntotuottajille ja antoi pohjaa myös yhteishallintolain kehittymiselle 90-luvun alussa. Hoasissa esimerkkiä haettiin muun muassa Teekkarikylästä, jonka malli ei kuitenkaan sinällään toiminut suoraan tavallisissa vuokra-asunnoissa.

Teekkarikylässä opiskelijoilla oli jo 50-luvulla hyvin pitkälle viety asukkaiden itsehallinto, kun jokaisessa asuinsolussa oli solunvanhin, tietty määrä soluja muodosti sarven ja kolme sarvea puolestaan linnan, jolla oli oma linnaisäntänsä. Linnaisäntien nokkana toimi päälinnaisäntä, jonka tehtävät muistuttivat jossain määrin isännöitsijän roolia.

Aarno Teittinen eteni 60-luvulla Teekkarikylässä asuessaan asukastoimintaurallaan aina päälinnaisännäksi saakka. Teekkarikylän johtajan Ossi Törrösen ryhdyttyä johtamaan Dipolia Teittiselle siirtyi osa Törrösen tehtävistä ja siksi hänelle maksettiin poikkeuksellisesti päälinnaisännän tehtävistä palkkaakin.

Teekkarikylässä oli myös tullut tutuksi Hoasin hallituksen puheenjohtajana vuosina 1974 – 76 toiminut Eero Kaitainen, jonka hän arvelee olevan kiinteistöpäälliköksi valitsemisensa takana vuonna 1974. Teittinen siirtyi Hoasiin Espoon kaupungilta, jossa hän toimi yleiskaavatyöryhmän tutkijana ja kaupungin ensimmäisenä asunto-ohjelmapäällikkönä.

Hoasin talous- ja kiinteistöjohtajana tuolloin toiminut Eino Kuoppasalmi oli isännöinnin ja alueellisen kiinteistönhoidon alalla arvostettu uranuurtaja, jonka alaisuudessa Teittinen kehittyi myös kiinteistönhoidon ammattilaiseksi.

– Vahvuutenani Hoasin paikkaan taisi olla myös se, että olin diplomityöni takia erittäin hyvin perillä Helsingin maapolitiikasta ja pääkaupunkiseudun yhteistyöelimissä Espoota edustaessani myös aluerakennussopimuksista ja siten tonttien saatavuudesta kaikissa pääkaupunkiseudun kunnissa.  Tontinhankinta oli tuolloin Hoasin suurin kynnys kasvulle. Tonttiasioiden lisäksi vastuulleni tuli myös kiinteistöjen ylläpito sekä asukasdemokratian jalkauttaminen kohteisiin, muistelee Teittinen, jonka työura säätiössä alkoi myrskyisään vuokranmaksuboikottiaikaan, jolloin osa asukkaista kieltäytyi maksamasta hurjan inflaation nostattamia vuokria.

Tuore kiinteistöpäällikkö oli mukana myös toimitusjohtaja Paavo Jauhiaisen johdolla tehdyllä legendaarisella vierailulla sisäministeri Eino Uusitalon luona. Tavoitteena oli saada valtiovalta ymmärtämään boikotin aiheuttama ahdinko ja riski koko opiskelija-asuntotuotannon olemassaolosta. Käynti jätti ministeriin ainakin lähtemättömän vaikutuksen.

– Säätiö oli ajautunut boikotin takia taloudellisesti todella ahtaalle, kun normaalit kulut juoksivat koko ajan. Julkishallinnon maksuja, kuten vesi- ja sähkölaskuja jouduttiin jättämään välillä maksamatta. Kävimme Paven johdolla kertomassa Uusitalolle tilanteen vakavuudesta, ja että laskut olivat asumiseen liittyviä laskuja, eivätkä suinkaan mitään juhlakuluja, joista Hoasia tuolloin arvosteltiin. Ministeri oli supliikkimies, ja yritti päästä meistä höpöttelyllä eroon. Pave kuunteli kohteliaasti, mutta tapaamisen lopuksi konkretisoi sanomamme pistämällä ministerin eteen ison laskukasan ja lähti pois sisäministerin ihmetellessä, mitä hän sille pinkalle tekee, kertoo Teittinen.

Vuokranmaksuboikotti oli Teittisen mukaan kova koulu nuorelle säätiölle. Se koetteli myös untuvaista asukasdemokratiaa. Teekkarikylän asukasdemokratiasta Teittisellä oli pelkästään hyviä muistoja ja siksi asukkaiden mukaan ottaminen kiinteistöjen hallintoon tuntui luontevalta. Tuore kiinteistöpäällikkö joutui kuitenkin kohtaamaan ihan uudenlaisia haasteita asukashallinnon ilosanoman eteenpäin viemisessä. Elettiin vahvasti politisoitunutta aikaa.

– Taloissa toimi tuolloin asukkaista koostuva johtokunta, joiden puheenjohtajat muodostivat puheenjohtajien neuvottelukunnan, jonka sihteerinä toimin. 12 puheenjohtajasta yksi oli demari, kaikki loput taistolaisia, jotka käyttivät Hoasin asukasdemokratiaorganisaatiota omaan agendaansa, kertoo Teittinen.

Poliittisuus oli vähällä lakkauttaa Hoasin asukasdemokratiamallin alkuunsa, sillä monelta taholta epäiltiin, onko mitään järkeä hyysätä tuollaista käenpoikasta kupeellaan.

– Pave sai kuitenkin kaikki vakuuttuneeksi siitä, että demokraattisista toimintatavoista kannattaa pitää kiinni ja toimintaan pitää panostaa myös taloudellisesti asukastoimintamäärärahan muodossa. Hän oli taitava käsittelemään erilaisia sidosryhmiä juuri oikealla tavalla. Pave myös koulutti meidät työntekijät siihen, että yhteishengellä saadaan paljon hyvää aikaan, kehuu Teittinen entistä esimiestään.

Asukasdemokratiamalliin koulutettiin myös huoltoyhtiöt, joille idea asukkaiden osallistumisesta talojen hallintoon oli tuolloin vielä täysin uusi.

– Vaihtuvuus oli suurta alusta lähtien, kuten opiskelija-asunnoissa on, ja siksi meidän piti kehittää asiakaspalveluun erilainen malli. Siihen kuului myös se, että huoltoyhtiöille opetettiin, että opiskelijatalon asukasjohtokunta oli isäntä ihan samoin kuin taloyhtiössä hallitus, kertoo Teittinen.

Niin vahvasti 70-luvun poliittisten kahnausten muistot elivät, että asukasdemokratian kannattavuutta epäiltiin laajoista työryhmäselvityksistä huolimatta vielä 90-luvun alussakin, kun lakia yhteishallinnosta vuokrataloissa luotiin. Hoasissa asukasdemokratian tilanne oli kuitenkin jo vakiintunut, kun valta oli siirtynyt pois taistolaisilta. Avainhenkilöitä vakiinnuttamisessa olivat johtokuntien puheenjohtajien neuvottelukunnan puheenjohtaja Kari Kannala ja jäsen Eero Peltoniemi.

– Olin pariinkin kertaan kuultavana eduskunnassa yhteishallintolain tiimoilta. Saimme esitellä Hoasin mallia ja siitä otettiinkin paljon elementtejä mukaan lakiin. Saimme kuitenkin edelleen vakuutella, että asukasdemokratia on kannattavaa, eikä suinkaan poliittisesti vaarallista toimintaa, kertoo Teittinen ja muistelee itse asukkaiden ottaneen asukasvaikuttamisen alusta lähtien innokkaasti vastaan.

– Taloissa järjestettiin paljon talkoita ja juhlia. Monet pihat olivat yhteisen tekemisen jäljiltä niin hyvässä kunnossa, että omistusasuntoasukkaat olivat naapureissa kateellisia. Varmaan toiminnan aktiivisuuteen vaikutti, että oli nuoria innokkaita ihmisiä koolla, ja halu tutustua naapureihin.

Teittinen sai viedä asukasdemokratiamallia myös maakuntiin, jonne alkoi syntyä säätiömallista opiskelija-asuntotuotantoa. Jauhiaisen ansiona hän pitää avarakatseisuutta nähdä hyvien toimintatapojen eteenpäin viemistä sen sijaan, että tietoa olisi pantattu.

– Aloimme Paven ehdotuksesta pitää eri säätiöiden kanssa kiinteistöpäällikkökokouksia, joissa paneuduttiin asukasdemokratian ja kiinteistöhuollon kysymyksiin sekä vaihdettiin tietoja avoimesti. Pave ymmärsi tällaisen yhteishengen merkityksen.

Yhteinen hyvä ja demokraattinen tapa toimia oli Teittiselle itselleen erittäin mieleinen, sillä hän oli jo Teekkarikylässä nähnyt, miten hyvä yhteishenki vaikuttaa asioiden jouhevaan hoitamiseen ja ihmisten viihtyvyyteen. Teekkarikylän jäynäperinnettä hän ei toki Hoasiin pyrkinyt istuttamaan, vaikka jäynät nostattavat edelleen hymyn Teittisen huulille. Teekkarikylän naapurissa sijainneen Poliisiopiston opiskelijoiden kesken oli hersyvä jäynäkulttuuri, mutta myös säännölliset saunaillat ilman jäyniäkin.

– Kerran Teekkarikylän isäntä Ossi Törrönen kutsui meidät linnaisännät pikaisesti koolle kokoukseen, joka pidettiin minun huoneessani. Paikalle ei tullutkaan Törrönen, vaan poliisiopiston viisi suurinta oppilasta virkapuvuissa, panivat meidät rautoihin ja veivät poliisiopistolle. Siellä meitä odotti ”oikeudenkäynti” kaikista tehdyistä jäynistä ja Törrönen meidän puolustusasianajajanamme, hykertelee Teittinen hauskalle muistolle.

Teittinen joutui lähtemään Hoasista 15 vuoden työskentelyn jälkeen uuden toimitusjohtaja Jorma Vanhasen tultua taloon ja käynnistettyä mittavat saneeraustoimet. Henkilöstöä ja toimintoja karsittiin murto-osaan entisestä.

– 80-luvun loppupuolen noususuhdanteessa ihmisten taloudelliset ambitiot kasvoivat, ja se alkoi muuttaa monia toimintoja. Se näkyi myös Hoasissa, jonka hallituspaikat alkoivat olla haluttuja. Ehkä mukaan tuli enemmän bisnesajattelua. Vanhasella itsellään ei ollut mitään opiskelijapoliittista taustaa, eikä hän myöskään halunnut säilyttää vanhaa kulttuuria, harmittelee Teittinen, mutta iloitsee, että Paven henki tuntuu palanneen taloon.

– Pavea ei ajanut eteenpäin henkilökohtainen kunnianhimo, vaan asumisen edistäminen ja siksi Hoasin merkitys yhteiskunnalle on ollut ja on yhä iso. Säätiössä ikään kuin koulutetaan porukkaa demokratian pelisääntöihin ja asumaan kerrostaloyhteisössä niin, että he vievät sitä osaamista sitten aikaan myös asunto-osakepuolelle, pohtii Teittinen.

Teksti: Päivi Karvinen
Kuva: Mikko Käkelä