Hyppää sisältöön
Etusivu Uutiset Kysely asuinalueen luonnon monimuotoisuudesta

Kysely asuinalueen luonnon monimuotoisuudesta

Nurmista niityiksi -hanke kutsuu asukkaamme mukaan tutkimukseen:

Asenteet nurmia ja niittyjä kohtaan kaupungeissa, sekä niiden yhteys käyttäjän luontokokemuksiin ja ympäristöidentiteettiin

Kaupunkialueet laajenevat kaikkialla maailmassa aiheuttaen elonkirjon ja erilaisten elinympäristöjen katoamista. Lisäksi suuri osa kaupunkien viheralueiden (mm. puistot, kaupunkimetsät, kadunvarsien puut ja pihat) pinta-alasta on lähinnä nurmea. Nurmet koostuvat yleensä vain muutamista ruoholajeista, ja niitä hoidetaan usein aktiivisesti. Jos nurmien hoitoa vähennettäisiin ja useampien luonnonvaraisten kasvien sekä ruoholajien annettaisiin kasvaa nurmialueilla, voisi nurmilla olla paljon enemmän elonkirjoa. Nurmien muuttaminen niityiksi voi siis lisätä kaupunkien viheralueiden monipuolisuutta ja elonkirjoa, mutta kaupunkialueiden asukkaiden kannalta niittyjen käyttömahdollisuudet ovat usein erilaisia kuin nurmilla.

Tämän kyselyn tarkoituksena on tutkia kaupunkialueiden nurmiin ja niittyihin liittyviä asenteita. Lisäksi tutkimme viheralueiden yhteyttä luontokokemuksiin ja ympäristöidentiteettiin.

Kysely on tarkoitettu AYY:n ja Hoasin asukkaille. Kyselyyn vastaamiseen kuluu noin 20 minuuttia. Arvomme vastanneiden kesken 50 € lahjakortin Partioaittaan, Plantageniin tai Ruohonjuureen. Kyselyyn voi vastata 31.10. mennessä.

Kiitos vastauksestasi!

Tämä tutkimus on osa Nurmista niityiksi -hanketta (eng. Lawns-into-meadows). Hanke sijoittuu Jyväskylän ja Helsingin yliopistoihin, ja sitä vetää Beñat Olascoaga.


Sinulla näyttäisi olevan mainosten estäjä päällä (esim. Ad Block).

Jotta voisimme taata että sivusto toimii oikein, suosittelemme laajennuksen ottamista pois päältä.