Hyppää sisältöön
Etusivu Hoas Turvallinen ensimmäinen asunto nuorelle

Turvallinen ensimmäinen asunto nuorelle

Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoas on yleishyödyllinen säätiö, joka perustettiin vuonna 1969 helpottamaan opiskelijoiden asuntotilannetta pääkaupunkiseudulla. Hoasin toiminnassa ovat mukana Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunnat sekä 10 muuta ylioppilaskuntaa ja ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntaa.

Turvallinen ja luotettava

Hoas on perustettu opiskelijoiden toimesta, opiskelijoita varten. Jo yli 50 vuoden ajan olemme tarjonneet opiskelijoille koteja ja ikimuistoisia kokemuksia osana tärkeää elämänvaihetta.

Olemme luotettava, vakiintunut ja tasa-arvoinen toimija, jota ohjaavat säätiön säännöt ja valtion virasto Ara. Tarjoamme laajasti apua asumisen tueksi, kuten esimerkiksi kattavan kiinteistöhuollon, ammattimaista asiakaspalvelua sekä osaavaa asukasneuvontaa.

Tukea ja neuvoja Hoasilta

Meiltä saa apua ja tukea paljon monipuolisemmin kuin useimmilta muilta vuokranantajilta. Olemme erikoistuneet nimenomaan opiskelijoiden asumiseen, joten tunnemme kohderyhmämme hyvin ja huomioimme sen erityistarpeet kaikessa toiminnassamme. Neuvomme asumisen aloittamisessa, kodin kunnossapidossa, vuokran maksamisessa, asukkaiden yhteistoiminnassa ja monessa muussa askarruttavassa asiassa.

Naapureina muita opiskelijoita, vertaistukea lähellä

Ensimmäistä kertaa omilleen muuttaminen voi olla jännittävää, innostavaa, ihanaa, outoa ja ehkä jopa vähän pelottavaa. Asukkaat muodostavat samaistuttavan yhteisön, joka tarjoaa vertaistukea itsenäistyvälle nuorelle.

Soluasuminen sopii itsenäistymistä aloittavalle

Soluasunto on mainio vaihtoehto erityisesti opintojaan aloittavalle tai uuteen kaupunkiin muuttavalle. Edullisuuden lisäksi solun paras puoli on se, että kaikesta ei tarvitse yrittää selviytyä yksin. Kämppisten kesken voi jakaa ilot, surut, ihmetykset, siivousvuorot, opiskelijabudjetin ruokavinkit ja uuden kahvinkeittimen tai mikron kustannukset.

Edulliset vuokrat

Hoas ei tavoittele voittoa, joten vuokrat voidaan pitää alhaisina. Vuokrien suuruus määräytyy siten, että niistä saatavilla tuloilla voidaan pyörittää vuokraustoimintaa, kiinteistöjen ylläpitoa sekä korjaus- ja uudisrakentamista. Tämän vuoksi vuokramme ovat markkinahintaa keskimäärin 35 prosenttia edullisemmat.

Tarjoamme paljon enemmän kuin pelkkää majoitusta

Opiskelijakotiemme asukkaat nauttivat monista ilmaisista, asumista helpottavista palveluista sekä tukemastamme aktiivisesta asukastoiminnasta, jota saa kehittää vapaasti yhdessä naapureiden kesken


Sinulla näyttäisi olevan mainosten estäjä päällä (esim. Ad Block).

Jotta voisimme taata että sivusto toimii oikein, suosittelemme laajennuksen ottamista pois päältä.