Hyppää sisältöön
Etusivu Uutiset Energia päästöttömäksi jo tämän vuoden aikana!

Energia päästöttömäksi jo tämän vuoden aikana!

Olemme päättäneet tehdä yksinkertaisen, mutta merkittävän vastuullisen ratkaisun, ja vaihtaa 10 000 opiskelijakotiin hankkimamme energian uusiutuvilla energialähteillä tuotettuun.

Asuminen viidennes hiilijalanjäljestä

Asumisesta syntyy noin viidennes suomalaisten hiilijalanjäljestä. Asumisen hiilijalanjälki muodostuu lämmityksestä, vedestä, sähköstä sekä jätteistä.

Asunnon lämmityksellä on merkittävin ilmastovaikutus, koska lämmitys- ja sähköenergia tuotetaan Suomessa yhä suurimmaksi osaksi fossiilisilla energialähteillä, eli tuotantotavoilla, joista syntyy päästöjä.

Asumisesta aiheutuvien päästöjen pienentämiseen onkin yksi helppo ratkaisu – päästöttömän energian käyttö.

Jatkossa kiinteistösähkö ja -energia päästöttömästi tuotetuista lähteistä

Olemme tähän mennessä jo ostaneet kaiken kiinteistöihin hankitun sähkön sekä Vantaalla ja Espoossa sijaitsevien kohteiden kaukolämmön päästöttömänä. Päästöttömän energian osuus on ollut 55 %. Tämän vuoden loppuun mennessä osuus on 100 %.

Hoasin asunto vastuullinen ratkaisu opiskelijalle

Päätöksen myötä opiskelija voi asua Hoasin asunnossa laskennallisesti nollapäästöillä. Siirtyminen uusituvilla energialähteillä tuotettuun energiaan laskee koko toimintamme hiilijalanjälkeä 26 prosenttia.

Osassa asuntoja asukas tekee sähkösopimuksen itse. Jotta näissäkin kodeissa hiilijalanjälki saadaan minimoitua, kannustamme uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön hankkimiseen aina taloudellisen tilanteen salliessa.

Suunnannäyttäjinä seitsemän vuotta etuajassa

Päätös päästöttömän energian hankinnassa on merkittävä, koska alalla yleinen tavoitevuosi kiinteistöjen päästöttömälle energiankulutukselle on 2030. Toimimmekin siis jopa seitsemän vuotta etukenossa, ja näin haluamme näyttää myös esimerkkiä muille alan toimijoille.


Sinulla näyttäisi olevan mainosten estäjä päällä (esim. Ad Block).

Jotta voisimme taata että sivusto toimii oikein, suosittelemme laajennuksen ottamista pois päältä.