Hyppää sisältöön
Etusivu Uutiset Saunat suljetaan alkuvuodeksi sähköpulan takia

Saunat suljetaan alkuvuodeksi sähköpulan takia

Yhteiskäyttöiset saunat otetaan pois käytöstä 1.1.-31.3.2023 kaikilla kiinteistöillä.

Tulevana talvena sähkön riittävyyteen liittyy paljon epävarmuuksia koko Suomessa. Saunojen lämmitys aiheuttaa huomattavan piikin kiinteistön sähkönkulutukseen. Saunojen pois päältä pitämisellä voimme tukea sähkön yleistä riittävyyttä. Tällä hetkellä Hoasin saunojen kiukaat lämpenevät viikossa yhteensä noin 5 700 tunnin ajan ja ne kuluttavat noin 38 000 kWh/viikko.

Pahoittelemme saunojen sulkemisesta aiheutuvaa haittaa ja harmia.

Käyttökatkon aikana saunoja pestään, ja kiukaita ja lauteita huolletaan. Huhtikuun alussa käytössä on siis huolletut ja perusteellisesti pestyt saunat.

Alkuvuoden käyttökatkosta ei voi hakea hyvitystä.

Joulun ajan saunat lämpiävät

Saunat ovat normaalisti käytössä ja varattavissa tämän vuoden loppuun asti. Myös asukastoimikuntien mahdollisesti järjestämät joulusaunat lämpiävät.

Mahdolliset sähkökatkot

On mahdollista, että tulevana talvena korkean sähkönkulutuksen aikana sähköä ei riitä kaikille ja Suomessa joudutaan turvautumaan suunniteltuihin sähkökatkoihin. Tiedotamme sähkökatkoihin varautumisesta myöhemmin lisää.


Sinulla näyttäisi olevan mainosten estäjä päällä (esim. Ad Block).

Jotta voisimme taata että sivusto toimii oikein, suosittelemme laajennuksen ottamista pois päältä.