Hyppää sisältöön
Etusivu Tiedostava työmaa
Etusivu Tiedostava työmaa

Tiedostava työmaa

Kaiken keskipisteessä on ihminen. Kun tekijät voivat hyvin, työn jälkikin paranee.

Mikä ihmeen tiedostava työmaa?

Tiedostava työmaa on Hoasin konsepti, jolla pyritään varmistamaan että kaikilla Hoas-työmailla toteutuvat samat sosiaaliseen vastuullisuuteen liittyvät käytännönläheiset tavoitteet. Ensimmäinen konseptin mukainen työmaa käynnistettiin syksyllä 2024. Siitä seuraavan vuoden aikana konsepti otetaan käyttöön kymmenellä Hoasin työmaalla käytänteiden sitouttamiseksi osaksi konkreettisia toimia.

Kaiken keskipisteessä on ihminen. Kun tekijät voivat hyvin, työn jälkikin paranee. On erityisen tärkeää, että työntekijät käyttävät ääntään ja että heitä kuunnellaan. Lue ja paina mieleesi Hoasin Tiedostavan työmaan säännöt. Niiden noudattaminen hyödyttää kaikkia, sinuakin.

Homma toimii jos…

Työskentely on aina turvallista.

Työturvallisuus kuuluu kaikille. Kaikilla on selkeät ohjeet ja jokainen noudattaa yhteisiä sääntöjä. Jos havaitset puutteen, korjaa se ja ilmoita työnjohdolle. Ei oteta turhia riskejä tai hölmöillä. Hetken huolimattomuus voi vituttaa vuosia.

Työ ei kuormita tai stressaa liikaa.

Emme ole koneita ja ihmiselläkin on kuorman yläraja. Epävarmuus omista tehtävistä ja liika työ aiheuttavat stressiä. Jokaiselle tehtävälle on varattava riittävästi aikaa. Ellet tiedä mitä tehdä, kysy. Jos töitä on liikaa tai aikataulu liian kireä, sano se.

Ei häirintää, epäasiallista tai epäkunnioittavaa käytöstä.

Puhutaan toisillemme kuin ihminen toiselle, tehtävästä ja tittelistä riippumatta. Kunnioitetaan toisiamme ja arvostetaan toisen työtä ja aikaa. Ollaan ihmisiksi ja luodaan yhdessä työpaikka, jota voisimme suositella vaikka omalle äidille tai tyttärelle.

Kaikkien ääni kuuluu.

Työn tekijät tietävät parhaiten, miten oma työ tehdään fiksummin ja paremmin. Siksi palkkaamme tekijöitä, joilla on myös aivot, korvat ja suu. Käytä niitä. Jos jokin on pielessä tai keksit tavan tehdä jotain paremmin, sano se ääneen.

Johto tukee sinua.

Johdon tehtävä on varmistaa, että sinulla on kaikki mitä tarvitset työsi tekemiseen. Hyvä pomo on läsnä työmaalla ja tietää mitä työmaalla tapahtuu – ja pitäisi tapahtua. Siksi johto kysyy ja kuuntelee, antaa rakentavaa palautetta ja kiittää.

Tavarat ovat järjestyksessä ja paikat siistejä.

Alalla käytetään järjettömän paljon aikaa kaman etsimiseen. Sotku ja lika vievät aikaa, vaarantavat turvallisuuden ja ottavat päähän. Kun tavarat ovat siististi oikeassa paikassa oikeaan aikaan, säästämme aikaa ja vaivaa, rahaa ja hermoja.

Saat tarvitsemasi tiedon helposti ja ajoissa.

Kukaan ei voi tehdä työtään hyvin, ellei tiedä mitä pitää tehdä, miten ja milloin. Perehdytys on työmaan perusta. Tilannekuvan on oltava avoin kaikille ja aikataulujen on oltava kaikkien nähtävillä. Tavataan ja puhutaan asiat selväksi joka päivä.

Mistä on kyse?

Me Hoasilla haluamme saada parempaa tietoa työmaidemme työntekijöiden hyvinvoinnista, työn laadusta ja turvallisuudesta, sekä siitä kuinka työntekijöiden kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimisella varmistetaan kansainvälisten ihmisoikeuksien ja työelämän oikeuksia koskevien periaatteiden toteutuminen.  

Konseptin keskipisteessä ovat työmaiden kaikki työntekijät, riippumatta siitä, minkä yrityksen palveluksessa he ovat. Säännöllisillä kyselyillä mitataan työmaan toimivuutta ja työntekijöiden hyvinvointia, sekä kannustetaan työntekijöitä kertomaan kokemuksistaan, mielipiteistään ja kehitysehdotuksistaan. Tällöin kaikilla on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin ja vaikuttaa koko työmaan toimivuuteen! Kyselyiden tulokset käydään läpi kaikkien työmaalla työskentelevien kanssa, tulokset ovat myös työmaalla nähtävillä tilannekuvan muodossa. Mahdolliset kyselyistä nousseet kehitystarpeet ja niihin liittyvät toimenpiteet suunnitellaan saatujen vastausten perusteella, yhdessä työmaan urakoitsijoiden kanssa.  

Työmailla on lisäksi Hoasin toimesta käytössä jatkuvasti ilmoituskanava whistleblow, jonka kautta työntekijät voivat ilmoittaa joko anonyymisti tai omalla nimellä mahdollisista työmaan epäkohdista ja/tai poikkeamista. 


Sinulla näyttäisi olevan mainosten estäjä päällä (esim. Ad Block).

Jotta voisimme taata että sivusto toimii oikein, suosittelemme laajennuksen ottamista pois päältä.